tiistai 28. syyskuuta 2010

Tutkijat vaativat pienempiä lapsiryhmiä päivähoitoon!

Muutamia viikkoja sitten uutisoitiin tutkijoiden näkemyksiä oikean kokoisista päiväkotiryhmistä. Valitettavasti todellisuus  kulkee vastakkaiseen suuntaan. Säästöjen seurauksena päiväkotiryhmiä suurennetaan erityisesti vajaasti päivähoitoa käyttävien perheiden kustannuksella. Suurimmillaan päiväkotiryhmät ovat 23-24 lapsen suuruisia. Ryhmien suurentamisen taustalla ovat säästöt ja niin sanotut käyttö- ja täyttöasteet, joilla tavoitellaan tehokkuutta päivähoitoon. Näissä luvuissa on jo etukäteen huomioitu lasten sairastavuus. Ryhmien suurentamisella on itse itseään ennustava vaikutus. Mitä enemmän on lapsia ryhmässä, sitä enemmän on viruksia liikenteessä ja sitä enemmän lapset sairastavat.

Mikä tahansa palvelu kaipaa vaihtoehtoja. Päivähoidon osalla on arvosteltu käsitettä "päivähoidon markkinat". Itsestänikin se kuulostaa vähän kornilta, mutta kun asiaa vähän avaa, päästään asian ytimeen. Perheillä pitää olla vaihtoehtoja valita erilaisista päiväkodeista ja päivähoitomuodoista itselleen sopiva ratkaisu. Palveluseteli on erinomainen väline luoda päivähoidolle markkinoita ja vaihtoehtoja. Harmikseni on todettava, että kevään runsas yleisönosasto kirjoittelu toi setelivaihtoehtoon paljon negatiivista latausta. Siitä ollaan selviämässä ja tulevaisuus näyttää hyvältä niin perheiden kuin yksityisten päiväkotienkin kannalta.

Turku on todellinen edelläkävijä Suomessa perheiden päivähoidon valintavaihtoehdoissa. Mikäli seteli vakinaistetaan tänä syksynä käytännöksi, voimme olla ylpeitä siitä yhteistyöstä mitä olemme harjoittaneet yhdessä virkamiesten ja poliitikkojen kanssa. Valitettavasti asia on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Lopuksi voin todeta, että olemme täysin käyttäneet hyödyksi "päivähoidon markkinoiden" tilanteen: Meillä yksikään ryhmä ei ole yli 14 lapsen suuruinen! Sainpas sanottua...

Hannu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti